Viron kierroksen kuohuja

Viron lukuiset kartanot ja linnat ovat todella kokemisen arvoisia
Pohjolan Matka
Koe narva ja Pohjois-Viron kartanot
Viron itäisin kaupunki Narva sijaitsee syvän ja nopeasti virtaavan Narva-joen rannalla, vastarannalla kohoaa venäläinen Ivangorodin kaupunki. Narva onkin virolaisen ja venäläisen kulttuurin risteyspaikka ja suosittu lomakohde jo 1800-luvulta lähtien. Narva on Viron kolmanneksi suurin kaupunki, josta matkaa Tallinnaan on parisataa kilometriä. Rajakaupungissa kohtaavat kaksi kulttuuria, ja Venäjän vaikutus kaupunkiin on ilmeinen, pääkielenä puhutaan venäjää. Kaupungin pääkatu vie Viron suurimmalle rajanylityspaikalle, kaupungissa sijaitsee myös Portugalista alkavan E9-vaellusreitin koillispää.
Aikoinaan Narva oli eurooppalaisen barokkiarkkitehtuurin helmi, mutta kaupunki vaurioitui pahoin toisessa maailmansodassa, ja se jouduttiin rakentamaan lähes kokonaan uudelleen. Kunnostetut Narvan bastionit, raatihuone ja hyvin säilynyt Hermannin linnoitus kuljettavat matkailijan satojen vuosien päähän kaupungin historiaan. Nykyisin Narva edustaa osin klassista neuvostoajan arkkitehtuuria, mutta kaupungista löytyy myös mielenkiintoisia nykyarkkitehtuurin ilmentymiä, kuten keskustassa sijaitseva Narva College.
Hiekkarantojen kutsu
Kaupungin lähellä sijaitsee puolestaan kylpylöistään ja hiekkarannoistaan tunnettu perinteinen lomakohde Narva-Jõesuu. Suosittu uimapaikka vetää puoleensa kesäisin paljon lomailijoita, mutta sesongista huolimatta rannalta on helppo löytää oma rauhallinen paikka lekotteluun. Narva-Jõesuun ensimmäinen kylpylä avattiin jo 1800-luvulla, siitä lähtien kaupunkiin on matkattu nauttimaan tervehdyttävistä hoidoista ja hemmottelusta.
Varsinkin syksyllä Narva näyttäytyy kaikessa komeudessaan
Pohjolan Matka
Pohjois-Viron kartanot
TEKSTI: Antti Sevänen