Päivä Tukholman trendikkäässä SoFossa

Eurooppa Kaupungit Kulttuuri Pohjoismaat
Tiedät varmaankin tunteen kun päivä on edessä, aikaa on eikä ole mitään ’pakkoja’. Kun fiilis on rento ja hieman odottava; mitäköhän päivä tuo tullessaan? Sellainen oikea lomafiilis… Kun et lähde terminaalista kovin kauas ehdit paljon – ja silti ilman kiirettä. Ota hyvät kävelykengät jalkaan ja solmi kengännauhat hyvin niin lähdetään katsomaan mitä kaikkea reitin varrelta löytyy!

Södermalm

Södermalm oli alkuperäiseltä nimeltään Åsön (sillä nimellä kaupunginosa tunnettiin vielä 1600-luvullakin), nimi tuli saarta halkovasta Stockholmsåsen-harjusta. Laajempaa rakennuskantaa syntyi ensin Slussenin liepeillä, josta asutus laajeni vähitellen koko saarelle. 1800-luvun teollistumisen myötä kaupunginosa laajeni nopeasti ja se leimaantui vahvasti työläisten kaupunginosaksi. Nykyään Södermalm on trendikäs ja luova, etenkin SoFo’n alueella.

Suuntaa Viking Linen terminaalista aluksi kohti Folkungagatanin alkua ja jatka sitä eteenpäin ylämäkeä. Vasemmalla puolella, pienen matalan punaisen talon kohdalla (Folkungagatan 148), käänny vasemmalle Sågargatanille ja jatka sitä eteenpäin. Käänny taas vasemmalle Lotsgatanille ja hieman edempänä oikealle Skeppargrändille, jonka kautta pääset Åsögatanille. Näiden kahden kadun matalat, punaiset puutalot edustavat alkuperäistä Södermalmia, ja niissä asui 1700-luvulla enimmäkseen läheisen telakan työväkeä sekä merenkulkijoita. Jo pahasti rapistumaan päässeet talot peruskorjattiin 1960-luvulla ja nykyään Lotsgatanin ja Skeppargrändin alue on suojelukohde.

(Vastaavia alueita, joissa on säilyneitä vanhoja taloja on Södermalmilla muuallakin, mm. Mäster Pers gränd ja Mäster Mikaels gata)

Jatka kävelyä Åsögatania pitkin länteen, jolloin ensimmäiset shoppailumahdollisuudet tulevat kohta vastaan.

Katunäkymä Södermalmilta

Pohjolan Matka

SoFon sydämessä

Tukholmassa on jo reilut kymmenisen vuotta puhuttu paljon SoFon alueesta, vaikkakin nimeä (joka tulee “South of Folkungagatan”-lyhenteestä) on ryhdytty käyttämään jo 1990-luvulla. Tänä päivän SoFo on tunnettu yhtenä Tukholman viehättävien pikkukauppojen, kahviloiden ja ravintoloiden keskittymänä.

Mikäli yövyt matkallasi Tukholmassa kannattaa muistaa SoFo Night kuukauden viimeisenä torstaina; tällöin useat alueen liikkeistä pitävät ovensa auki auki klo 21 asti, luvassa on erikoistarjouksia ja joissakin liikkeissä saattaa olla pientä ohjelmaakin.

Olja & Oliv

Erstagatan 17 (lähellä Åsögatanin ja Erstagatanin kulmaa)

Herkkukauppa, jonka valikoimissa italialaiset herkut painottuvat. Avatessaan vuonna 2003 liike oli Tukholman ensimmäinen, joka oli erikoistunut oliiviöljyihin ja viinietikoihin – näiden ympärillä järjestetään jopa maistelutilaisuuksia viininmaistajaisten tapaan. Nykyään liikkeen yhteydessä on myös pieni viinibaari.

https://www.olja-oliv.se/

Käänny Åsögatanilta vasemmalle Nytorgsgatanille ja jatka sitä etelään SoFon sydämeen; lisää mielenkiintoisia liikkeitä ovat heti kulman takana!

6/5/4

Nytorgsgatan 27

Surffauksen ympärille perustettu lifestyle-liike; surffilautojen lisäksi vaatteita, kirjoja sekä pieni kahvilanurkkaus.

https://654.se/om-654/butiker/stockholm/

Acne Studios

Nytorgsgatan 36

Tukholmasta vuonna 1997 alkunsa saanut kansainvälinen vaatemerkki, jonka mallistossa on paljon muutakin kuin farkkuja.

https://www.acnestudios.com/fi/en/home

Mini Rodini

Nytorgsgatan 36

Laadukkaita lastenvaatteita värikkäissä kuoseissa.

https://www.minirodini.com/sv-se/

Swedish Hasbeens

Nytorgsgatan 36 A

Puukengät kohtaavat trendikkyyden – käy itse toteamassa, että puukkaritkin voivat olla huipptyylikkäitä.

https://www.swedishhasbeens.com/

Pärlans Konfektyr

Nytorgsgatan 38

Näistä kola-karkeista ei varmaankaan kukaan voi olla pitämättä! Viehättävä, 1940-luvun tyyliin sisutettu kauppapuoti, jossa jazz soi ja seinän takana valmistuu suussasulavia herkkuja.

https://parlanskonfektyr.se/

Käänny Nytorgsgatanin ja Bondegatanin kulmassa oikealle ja kävele kohti Södermannagatania.

Krukmakeriet

Bondegatan 32

Keraamikko Anne Junsjön työpaja.

https://annejunsjo.se/

Coctail

Bondegatan 34

Yksi SoFon vanhimmista liikkeistä ja taatusti Tukholman värikkäin kitsch-myymälä.

https://www.coctail.nu/

Grandpa

Södermannagatan 21

Kaupan oma määritelmä itsestään on “Scandinavian Life Store”. Perustajat ovat halunneet luoda tilan, joka “on enemmän kuin kauppa” – nykyään myynnissä on niin vaatteita, sisustusartikkeleita kuin korujakin.

https://www.grandpastore.com/

Kahville tai lounaalle SoFossa

Hyväksi havaittuja kahviloita ja ravintoloita SoFossa:

Herkkuja Gildas Rumin tapaan

Pohjolan Matka

Suuntaa Nytorgetilta takaisin Viking Linen terminaaliin: Kävele Nytorgsgatania pohjoiseen, käänny Folkungagatanin kulmassa oikealle ja seuraa sitä itäänpäin niin tulet miltei suoraan Viking Linen terminaalille.

Tämän kävelylenkin pituus terminaalista ja takaisin on n. 3,5 km riippuen siitä kuinka laajasti poikkeat sivukaduille. Jos kuljet suoraan Nytorgetille lyhintä reittiä kävelymatkaa on mennentullen reilut 2,5 km.

SoFon terassitunnelmaa

Pohjolan Matka

Kuvat: Matkoillablogi.fi / Thomas Junell www.matkoillablogi.fi

Kirjoittaja on toiminut Suomessa Ruotsin markkinoinnin parissa pitkään ja Tukholma on kaupunkina tullut tutuksi sekä töissä että vapaalla.

TEKSTI: Thomas Junell