Kaksin verroin hyvää tuulta
Lohisalon veljekset nauttivat työssään uusien ihmisten tapaamisesta.
Sanna Räsänen
Välillä Antti Lohisalolle tullaan juttelemaan ihan kummia. Sitten yleensä selviää, että rupattelija on aikaisemmin keskustelut Antin Heikki-veljen kanssa.
Antti ja Heikki Lohisalo ovat identtiset kaksoset, jotka ovat työskennelleet Pohjolan Matkan palveluksessa jo vuosia.
– Kerran Norjassa eräs tuttavallinen mutta täysin tuntematon opas ryhtyi jututtamaan minua. Pian selvisi, että opas luuli juttelevansa Antin kanssa, Heikki kertoo nauraen.
Tilanne päättyi hyväntuuliseen nauruun. Vähän myöhemmin, kun kolmikko kohtasi Rovaniemellä, tapaaminen ikuistettiin valokuvin.
Linja-autoala veti puoleensa
Lohisalot päätyivät Pohjolan Matkalle muista tehtävistä. Elektroniikka-alan ja rauhanturvatehtävien jälkeen Heikki lähti linja-autokuljettajakurssille – se kun oli ainoa ajokortista puuttuva kirjain.
– Kurssiin sisältyvän työharjoittelun myötä löytyi vakituinen työpaikka Pohjolan Matkan palveluksessa. Nyt palvelusvuosia on takana jo neljätoista, Heikki kertoo.
Myös Antti Lohisalo työskenteli aikaisemmin irtisanomisten piinaamalla elektroniikka-alalla. Päätös alanvaihdoksesta syntyi, kun hän näki ilmoituksen alkavasta kuljettajakurssista.
– Kurssin ja työharjoittelun myötä uusi ura ja työpaikka löytyivät Pohjolan matkalta. Olen ajanut linjaa ja tilausajoja vuodesta 2011 saakka, Antti sanoo.
Liikkuva maisemakonttori parasta
Veljesten työpäivät alkavat aamukahvilla tallilla, minkä jälkeen poimitaan tarvittavat paperit mukaan, tehdään autotarkastus ja lastataan mahdolliset paketit kuljetettaviksi. Sitten otetaan laiturilta asiakkaat kyytiin ja matka voi alkaa.
– Tässä työssä ei tarvitse katsoa, montako tuntia työaikaa on jäljellä. Huikeat maisemat Suomen Lapissa ja Norjassa sävähdyttävät joka kerta, Heikki kertoo.
– Uusia ihmisiä on mukava kohdata. Sykähdyttävimpiä hetkiä ovat ne, kun tyytyväiset asiakkaat kiittävät turvallisesta kyydistä matkan päätteeksi, Antti lisää.
Lue myös minkälaista on matkata Puolen Suomen joukkeen kanssa
TEKSTI: Sanna Räsänen