Moderni Tartto ja Peipsin perinteikkäät rantakylät 4 pv
Nuorekas yliopisto Tartto sykkii elämää ympäri vuoden. Tarton museot esittelevät rikasta taideperintöä ja kansanperinnettä. Historian ja kulttuurin lisäksi Tartto tarjoa kävijälleen myös vilkasta iltaelämää. Peipsin alueen kulta-aika on kuitenkin elo-syyskuun vaihde. Silloin sipulisato kypsyy ja paikalliskulttuuri on vahvimmillaan: Tienvieret ovat täynnä toinen toistaan näyttävämpiä sipulilettejä ja vanhauskois-mummoja niitä myymässä.
Matkaohjelma
1. matkapäivä
Bussimatka Helsingin Länsisatamaan, jossa maihinnousukorttien jako. Europa lähtee Helsingistä klo 18.30. Ilta ja yö laivalla.
2. matkapäivä
Maihinnousu Tallinnassa alkaen klo 8.00. Halutessaan laivassa voi olla klo 9.30 saakka. Klo 09.30 jälkeen aloitetaan matka kohti Tarttoa (n. 3h). Tarttoon saavuttua nautitaaan lounas. Lounaan jälkeen tehdään opastettu kiertoajelu/-kävely. Kierroksen aikana käydään mm. Toomemäellä, Raatihuoneen aukiolla, Johanneksen kirkolla ja Yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla. Kierros tehdään suomenkielisen oppaan johdolla. Retken jälkeen majoitus hotelliin. Ilta vapaata aikaa tutustua kaupungin tarjontaan. Tartto on täynnä ihania kahviloita ja ravintoloita, mielenkiintoisia museoita sekä hienoja rakennuksia ja puistoja. Myös ostosmahdollisuudet ovat hyvät.
3. matkapäivä
Aamiainen. Klo 09.00 lähtö hotellilta kohti Peipsijärven rantakyliä. Peipsijärven alue on yksi omaperäisimmistä Viron vähemmistökulttuurien alueista. Sen juuret ovat syvällä historiassa ja se on säilyttänyt omalaatuisuutensa useita satoja vuosia. Nykyään Peipsin rannat tarjoavat niin matkailijalle kuin kulttuurista kiinnostuneelle paljon katsottavaa, koettavaa ja lukemattomia vierailukohteita. Retken aikana tutustumme vanhauskoisten menneisyyteen ja nykypäivään ja vierailemme sipulitilalla. Peipsijärven rannoilta suuntaamme kohti viehättävää Alatskivin linnaa, joka on yksi Viron kauneimpia kartanorakennuksia. Retken aikana nautimme keittolounaan ja maistelemme viinejä Alatskivessä sijaitsevalla viinitilalle. Iltapäivästä paluu takaisin Tarttoon. Illalla kannattaa käydä tutustumassa vilkkaan yliopistokaupungin iltaelämään.
4. matkapäivä
Aamiainen ja huoneiden luovutus. Klo 08.00 lähtö kohti Tallinnaan. Europa lähtee Tallinnasta klo 12.30 ja saapuu Helsinkiin klo 16.00 Paluumatka kuluu mukavasti lounaasta nauttien, ostoksia tehden ja Europan tunnelmassa viihtyen. Liittymäkuljetuksen ostaneille bussikuljetus lähtöpaikkakunnille.
Hintaan sisältyy
- bussikuljetus valitulta paikkakunnalta Pohjolan Matkan bussilla
- laivamatkat Helsinki-Tallinna B-luokan hytissä, Tallinna-Helsinki kansipaikoilla
- majoitus kahden hengen huoneessa
- aamiaiset hotellissa
- suomenkielisen oppaan palvelut retkillä
- matkaohjelman mukaiset kiertoajelut, retket ja sisäänpääsymaksut
- 1 x lounas