Sustainable Travel Finland – vastuullisen ja kestävän matkailun ohjelma kaiken taustalla

Pohjolan Matka on mukana Sustainable Travel Finland -ohjelmassa ja on nyt kaikki ohjelman vaatimukset täytettyään saanut asiasta kertovan merkin. Sustainable Travel Finland -merkin saaneet yritykset ovat sitoutuneet vastuulliseen ja kestävään matkailuun. Tämä osoitetaan kulkemalla seitsenportainen ohjelma – kehittämispolku – jonka jokaisella portaalla todennetaan erilaisia kestävään matkailuun ja sen lisäämiseen vaadittavia suunnitelmia ja tekoja. Polulla todennetaan mm. sitoutuminen, osaamisen kehittäminen, kehittämissuunnitelma toimenpidesuunnitelmineen, vastuullisuusviestintä sekä hankittu ISO 14001 -ympäristösertifikaatti. Tämän ohjelman kautta asetettujen tavoitteiden tulee olla vastuutettuja ja mitattavia. Seuraamme vastuullisuuttamme kolmella eri osa-alueella: yhteiskunnallisen vastuun, ympäristövastuun sekä sosiaalisen vastuun alueilla. Tavoitteiden on hyvä linkittyä myös yleismaailmallisiin, erilaisiin kestävän matkailunohjelmiin, joissa Suomi on mukana. Näitä ovat esimerkiksi YK:n Agenda 2030- sekä Global Compact -ohjelmat.

Pohjolan Matka on asettanut vastuullisuusohjelmassaan tavoitteita eri vastuullisuuden alueille; samoja tavoitteita sovelletaan myös Sustainable Travel Finland -ohjelmassa. Tavoitteiden pohjaksi on tehty olennaisuusanalyysi. Tarkemmat tavoitteet vastuullisuusalueittain tai -lajeittain löydät uudesta vastuullisuusohjelmastamme (julkaistaan kesäkuussa 2024 vastuullisuus-pääsivultamme). Alla on nämä tavoiteet kirjattuna muotoon vastuullisuuden lajilupaukset, jotka tiivistävät missä kussakin lajissa on kysymys ja mitä siinä tavoitellaan.


Yhteiskunnallisen vastuun lajilupaus:

Keskittymällä jatkuvaan uusasiakashankintaan huolehdimme liikevaihtomme kasvu-urasta – ja tämä mahdollistaa meille positiivisen liiketuloksen ja vahvan omavaraisuusasteen.  

Sosiaalisen vastuun lajilupaus:

Tyytyväinen ja koulutettu henkilöstömme mahdollistaa asiakastyytyväisyyden ja brändimme positiivisen kehityksen.  

Ympäristövastuun lajilupaus:

Hiilijalanjälkemme pienentämisen keskiössä ovat kuljettajien ajotapaan ja sekä tarpeettomaan tyhjäkäyntiin puuttuminen sekä siirtyminen enenevissä määrin käyttämään Euro 6-luokan mukaisia busseja unohtamatta jätteidemme kierrätysasteen nostamista.  

Näitä tavoitteita ja lajilupausten täyttymistä kohti lähdemme päätavoitteista jaoteltujen erillisten alatavoitteiden ja niiden toimenpidesuunnitelman avulla.


Voit lukea lisää ohjelmasta täältä.

Pohjolan Matka on Visit Karelian yhteistyökumppani Pohjois-Karjalassa. Lue Pohjolan Matkan mietteitä vastuullisuudesta Visit Karelian sivuilta.