Pala historiaa Porkkalan Parenteesissa
Moskovan välirauhassa 1944 joutui Suomi vuokraamaan alueen Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi. Vuokra-aikaa kutsutaan Porkkalan Parenteesiksi. Suomalaiset saivat yhdeksän päivää aikaa poistua alueelta. Vuonna 1947 Suomi sai oikeuden käyttää alueen läpi kulkevaa rautatietä. Tätä rataosuutta kutsuttiin ”Porkkalan tunneliksi”, sillä läpikulun ajaksi oli junien ikkunat peitettävä teräsluukuilla ja veturi vaihdettava neuvostoliittolaiseen veturiin. Vuokra-aika oli 50 vuotta mutta alue palautettiin Suomelle jo vuonna 1956. Lähde päiväretkelle tutustumaan alueen historiaan ennen ja jälkeen parenteesin.
Pala Suomen historiaa päivässä
Pohjolan Matkan ammattilaisilla – niin kuljettajilla kuin ryhmämyynnin asiantuntijoillakin – on paljon ideoita ja niin sanottua hiljaista tietoa kohteista ja reittivalinnoista. Pohjolan Matkan ryhmämatkat voidaan toteuttaa joko lentomatkana tai bussimatkana – riippuen ryhmästä ja matkakohteesta. Tässä ehdotuksemme tämän ryhmämatkan sisällöstä.
Tämä matka toteutetaan Pohjolan Matkan tilausajobussilla, ja sen suosituskesto on 1 pv, mutta päivän voi yhdistää osaksi myös useamman päivän matkoja. Matkan tarkempi ohjelma, käyntikohteet, majoitukset ja ruokailut suunnitellaan ryhmän toiveiden mukaisesti.
Pokrovan luostari Pokrovan yksityinen luostarihanke on ensimmäinen Suomen itsenäisyydenaikana toteutettu ortodoksinen luostarihanke. Isä Hariton aloitti projektin vuonna1995. Vanhasta Dannebrogin puutarhatilasta tuli talkoovoimin Pokrovan luostari. Kunnostaminen aloitettiin ajurintalon kunnostuksella asuinkelpoiseksi. Nyt vanhaan hevostalliin on rakennettu yksi kauneimmista ortodoksisista kirkoista Suomessa. Myöhemmin valmistui veljestön asuinrakennus ja tilan kunnostus jatkuu edelleen. Koe luostarin ainutlaatuinen tunnelma.
Sjundbyn linnan pihapiiri Sjundbyn kartanon historia tunnetaan vuodesta 1417. 1560-luvulla KustaaVaasan tallimestari Jakob Henrikinpoika rakennutti paikalle harmaakivisen linnan,joka on ehtinyt historiansa aikana kuulua monelle aatelissuvulle. Tunnetuinomistaja oli Sigrid Vaasa, Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n ja KaarinaMaununtyttären tytär, joka emännöi linnaa vuosikymmenien ajan. Porkkalaparenteesin aikana linna toimi neuvostoalueen pääesikuntana. Keskiaikaistalinnaa ei parenteesin aikana kohdeltu hyvin eivätkä uudet isännät kunnioittaneetvuosisatoja vanhaa sisustusta. Vanhan meijerirakennuksen seinässä on,harvinaisesti kyllä, säilynyt suoraan seinään kirjoitetut käyttäytymisohjeetsotilaille. Tiettävästi tämä on Suomen vanhin asuttu rakennus.
Siuntion kirkko Siuntion keskiaikainen harmaakivikirkko on omistettu Pyhälle Pietarille ja onviimeisimmän tutkimuksen mukaan valmistunut noin vuonna 1480. Tähtiholvinsaja kattomaalauksensa kirkko on saanut aivan 1500-luvun alussa. Kirkko on ehtinyt palaa neljä kertaa, mutta kattomaalaukset ovat onneksi selvinneet ehjinä. Hautausmaalla löytyy mm. Charlotta Lönnqvistin hauta. Neuvostokaudella kirkko toimi mm. elokuvateatterina ja tanssipaikkana.
Fanjunkarsin uudelleenrakennettu torppa Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi asui Siuntiossa, Fanjunkarsin torpassa neiti Charlotta Lönnqvistin luona vuosina 1864–1871. Mamselli Charlotta antoi Kivelle kodin ja työrauhan. Aleksis Kivi viihtyi Fanjunkarsissa ja kirjoittikin siellä koko tuotantonsa pääosan, mm. Seitsemän veljestä kolmeen kertaan. Torpan oveen kirjoitetusta venäjänkielisestä vetoomuksesta huolimatta alkuperäinen torppa purettiin kivijalkaa myöten parenteesin aikana ja on 2000-luvulla rakennettu uudelleen.
Pikkalan riemukaari Ainoa säilynyt neuvostoliittolaisten alueelle rakentama riemukaari. Parenteesin aikana riemukaaria oli toistakymmentä ja niiden läpi sotilaat marssivat urheilukisoihin ja paraateihin.
Maatilapuoti, iltapäiväkahvit ja ostosmahdollisuudet Kirkkonummen Eestinkylässä, Fräsarsin tilalla sijaitsevan Maatilapuodin hyllyt notkuvat paikallisia tuotteita, kuten hilloja, mehuja, hunajaa, vihanneksia, perunaa, makkaraa ja ternimaitoa. Täältä löytää myös kaunista käyttökeramiikkaa, pehmoisia villatuotteita, tuoksuvia kynttilöitä ja paljon muuta. Tila on ollut nykyisen suvun omistuksessa vuodesta jo 1665.
Kolsarbyn hautausmaa, Kirkkonummi Kolsarbyssa sijaitsee parenteesin aikainen venäläinen hautausmaamuistomerkkeineen. Tunnetuin vainaja on alkuperäiseltä leposijaltaan Mäkiluodon linnakesaarelta tänne myöhemmin siirretty kapteeni Belov, joka ammuttiin 3.11.1944 ensimmäisten sotilasryhmien saapuessa Suomeen, ryhmän kävellessä Helsingin Länsisatamasta kohti Porkkalaa.
Vastuullisesti ryhmämatkalle!
Meillä Pohjolan Matkassa kaikkea tekemistämme ohjaavat arvomme, eli vastuullisuus, ammattitaitoisuus, positiivisuus ja kotimainen perheyrittäjyys. Vastuullisuuteen olemme erityisesti panostaneet, ja tämä on huomioitu myös laajemmin. Tutustu tarkemmin täältä.
Kun matkakuume kutittelee, kannattaa pakata laukku ja nousta bussiin, laivaan tai lentokoneeseen. Pohjolan Matkan rautaiset ammattilaiset ja pitkä kokemuksemme varmistavat onnistuneen matkan niin isolle kuin pienellekin porukalle. Anna meidän huolehtia matkajärjestelyistä puolestanne.