Ruskaa ja kulttuuria Inarissa ja sen ympäristössä 5 pv

Kuva: Irina Salomaa/Inari-Saariselkä

Koe Lapin upeimmat kohteet ja kauneimmat maisemat tällä viiden päivän matkalla. Päivien aikana nähdään niin Tankavaaran kultamuseo kullanhuuhtomisineen, ihastuttava Saamelaismuseo Siida Inarissa, Nellimin omaleimainen kylä kuin kiehtova Lemmenjoki joikuineen, poroineen, jokiristeilyineen ja huopataiteineen. Lisäksi nähdään todella kauniita maisemia Paatsjoella ja Nellimjärvellä. Täydelliseen matkaan kuuluu myös hyvä ruoka, jota tarjotaan näiden päivien aikana.

Matkaohjelma
1. matkapäivä
Matka lentäen Helsingistä Ivaloon (vaihtoehtoisesti bussimatkakin mahdollinen). Klo 09.30 saapuminen Ivaloon, jossa Pohjolan Matkan bussi sekä opas ovat ryhmää vastassa. Bussimatka kohti Saariselkää, jonne saavutaan n. lo 10.45. Kaunispään huipulla nautitaan aamukahvit ja ihaillaan kauniista ruskamaisemista. Aamukahvien jälkeen patikoidaan Saariselän kylältä Urho Kekkosen-puistoon lähtevä Aurora-polku (2 km). Klo 13:00 nautitaan lounas Laanilan Kievarissa. Lounaalta matka jatkuu kohti Tankavaraan kultakylää, jossa tutustutaan Tankavaaran kultamuseoon opastetulla kierroksella. Lisämaksusta mahdollisuus varata ennakkoon ryhmälle kullanhuuhdonnan alkeet. Alueella voi omakustanteisesti nauttia vanhan Vaskoolimiehen ravintolapalveluista. www.kultamuseo.fi Klo 16.00 Lähtö kohti Inaria, jossa majoitus Wilderness Hotel Inari. Päivällinen omakustanteisesti.


2. matkapäivä 
Aamiainen hotellissa. Ulkoilua kauniissa ympäristössä. Klo 10:00 tutustutaan Siida Saamelaismuseoon oppaan johdolla. Siidassa on tällä hetkellä meneillään kattava perusparannus sekä perusnäyttelyjen uudistaminen, jonka vuoksi itse rakennus on kiinni mutta alkuperäinen ulkomuseo vuodelta 1963 on avoinna. Alueella voi nähdä Tirron kylän vuonna 1960 siirretyt hirsirakennukset sisustettuna.  Mirhamintuvan eli käräjätuvan, joka oli aina vuoteen 1905 saakka oikeudenkäynti-käytössä. Ulkomuseon 50 kohdetta esittelevät saamelaisia asuinmuotoja sekä pyyntitapoja.  Ulkomuseon näyttelyhalli pitää sisällään Saamelaismuseon veneet ja ahkiot sekä muut ajovälineet. www.siida.fi

Ryhmä voi vierailla halutessaan omatoimisesti Saamelaiskultturikeskuksessa ja Saaamelaisparlamentti Sajoksessa. Klo 11.30 nautitaan lounaan museon ravintola Sarritissa. Omaa aikaa Inarissa. Iltapäivällä lähdetään Jäniskosken riippusillalle nauttimaan kosken kuohuista. Paluu hotellille bussilla. Halukkailla on mahdollisuus kävellä hotellille (matka on n. 6 kilometriä). Päivällinen omakustanteisesti.

3. matkapäivä
Aamiainen hotellissa. Klo 10:00 lähdetään matkaan kohti Nellimin kylää. Nellim on kylä Inarin kunnassa Inarijärven rannalla. Nellimissä asuu inarinsaamelaisia, kolttasaamelaisia ja suomalaisia, siksi kylää kutsutaan myös kolmen kulttuurin kohtauspaikaksi. Tutustutaan ensin Pyhän Trifon Petsamolaisen ortodoksiseen kirkkoon (seurakunnan suntio opastaa). Kierroksen jälkeen lounas ihastuttavassa Wildeness Hotel Nellimissä.

klo 12.45 Rautaportti on yksi Nellimin kylän mielenkiintoisista nähtävyyksistä. Rautaportille johtava historiapolku kertoo alueen asutuksesta sekä sota-ajan tapahtumista. Rautaportin historiapolku johtaa Paksuvuonosta entisöidylle uittorännille. Rautaportti on jylhä, kallioseinämien ympäröimä lahdelma ja se oli sotien aikaan (1939–1944) strategisesti tärkeä. Lahden molemmille puolille rakennettiin linnoituksia Jäämerelle johtavan tien puolustamiseksi. Alueella on vielä paljon toisen maailmansodan aikaisia rakennelmia.

klo 14.00 Uittoränni, Nellimin seudulla on ollut suuria savottoja 1930-luvulla ja heti sodan jälkeen. Atif-metsäyhtiö rakennutti 1929 Keskimöjärven uittorännin matalien koskiosuuksien yli Nellimjärvelle, josta puut jatkoivat matkaansa Inarinjärvelle ja Paatsjokea myöten Jäämeren rannalla Norjan Elvenissä sijainneelle sahalle. Retkikahvit. Klo 15.15 valokuvanottotauko Paatsjoella. Paatsjoen rajasilta Nellimin itäpuolella Virtaniemen lähettyvillä johdattaa kulkijat Vätsärin erämaahan. Sillalta voi ihailla näkymää Venäjälle avautuvaa jokimaisemaa. Venäjän ja Suomen raja on vajaan kilometrin päässä sillasta. Paatsjoki saa alkunsa Inarijärvestä ja laskee vetensä Jäämereen.klo 16.30 palataan hotellille. Päivällinen omakustanteisesti.

4. matkapäivä   
Aamiainen hotellissa. Klo 9.30 lähdetään bussilla viettämään retkipäivää teemalla ”historiallinen Lemmenjoki”. Vieraillaan Palton saamelaisperheessä, jossa päivän aikana koetaan erämaan lumo, kuullaan sykähdyttävää saamelaista joikua, tarinaa poronhoidosta, saamelaiskulttuurista ja tutustutaan huopataiteeseen. Retken alussa huopataiteilija Kaija Palton Ateljeessa kuullaan mm. Lemmenjoen porosaamelaisesta elämästä ja historiasta sekä kuinka lampaanvillasta on tuhansia vuosia tehty huovuttamalla monenlaisia huopia moneen käyttöön. Työnäytöksessä nähdään miten villan kuiduista muovautuu huovuttajan käsissä ympäröivän luonnon kiehtovia kuvia. Huopatekstiilien ja asusteiden myyntinäyttely ja ainutlaatuinen ostosmahdollisuus.

Tämän jälkeen matkataan 20-paikkaisella Lily- jokiveneellä upeaa Lemmenjokea 10 km syvälle kansallispuistoon ja tutustutaan joenrantatörmällä kivikautisiin peuranpyyntikuoppiin ja kuullaan kivikautisesta pyynti menetelmästä. Matka jatkuu Kaapin Jounin tilalle joka on Lemmenjoen kylän vanhin kuuluisan saamelaisen suvun asuinpaikka. Tila on perustettu 1800-luvun lopulla ja on ollut jatkuvasti asuttuna. Rakennuskokonaisuus kertoo monimuotoisesta saamelaisesta elämäntavasta vaiheesta, jossa alettiin siirtyä kiinteään asumiseen. Tutustutaan tilan rakennuksiin ja historiaan, kuullaan tarinaa saamelaisesta poronhoidosta ja elämästä, kuullaan myös perinteistä saamelaista joikua. Lounaaksi nautitaan herkullista porokeittoa ja päälle kakkukahvit. Paluu hotellille noin klo 15.00. (Ohjelman kesto: Jokiveneretki 3,5h – 4h esitelmä 1h)

Tässä linkki Ylen Egenlandin tekemään ohjelmaan, Heikki opastaa Kaapin Jounin tilalla https://areena.yle.fi/1-50677631

5. matkapäivä
Aamiainen hotellissa. Klo 09.00 lähtö kohti Ivalon lentoasemaa. Iltapäivällä lento Ivalosta Helsinkiin (vaihtoehtoisesti bussimatka).

Hintaan sisältyy

  • Finnairin reittilento Helsinki-Ivalo-Helsinki turistiluokassa, lentokenttäverot ja matkustajamaksut (tai matka pohjoiseen Pohjolan Matkan bussilla)
  • Matkalaukku 20 kg sekä käsimatkatavarat 8 kg
  • Bussikuljetus Pohjolan Matkan bussilla ohjelman mukaan
  • Opas mukana ohjelmassa kahtena päivänä (8h/päivä)
  • Majoitus Wilderness Hotel Inarissa kahden hengen huoneissa 4 yötä, aamiaisella
  • Kahvi + makea kahvileipä Kaunispäällä
  • Lounas Laanilan Kievarissa
  • Tankavaaran kultamuseon opastus ja pääsymaksut
  • Opastus ja liput Siida Saamelaismuseossa tai museokortilla ilmainen sisäänpääsy
  • Lounas Ravintola Sarrit
  • Lounas Wilderness Hotel Nellim
  • Retkikahvit ja kahvileipä Nellimissä
  • Historiallinen Lemmenjoki elämysretki (jokivenekuljetus,  porokeitto, kakkukahvit, tutustuminen poroihin veneilyliivit,sadeviitta, lämpimät haalarit tarpeen mukaan)