Päiväretki Alvar ja Aino Aallon hengessä Paimioon ja Paimion parantolaan 1 pv
Paimioon tuberkuloosiparantolaksi v.1933 valmistunut rakennus oli arkkitehtien Alvar ja Aino Aallon kansainvälisen uran kannalta keskeinen. Yhdessä kaksi vuotta myöhemmin valmistuneen Viipurin kirjaston kanssa se nosti Aallot kansainväliseen tietoisuuteen. Kierroksella nähdään arkkitehtuurin lisäksi Aino ja Alvar Aallon suunnittelemaa sisustusta. Rakennuksen sisustuksessa on vielä jäljellä paljon alkuperäisiä huonekaluja ja valaisimia. Huonekaluja voidaan perustellusta syystä sanoa suomalaisen muotoilun pohjaksi. Potilaiden mukavuus ja toipuminen oli Aallon suunnittelussa merkittävä lähtökohta. Tämä näkyy esimerkiksi värivalinnoissa, joissa korostettiin rauhoittavia värejä. Kierroksilla kierrämme avoinna ja vapaana olevissa tiloissa ja kerromme rakennuksesta, sen arkkitehtuurista ja historiasta.
Matkaohjelma
Aamupäivällä saapuminen bussilla Paimioon, jossa opastettu kierros ”Paimio esihistoriasta nykypäivään”. Tarinoiden lomassa vähän faktaakin. Sisältää käynnin Lars Sonckin suunnittelemassa pienessä Pyhän Jaakobin kirkossa kierroksen puolivälissä. Kesto 1,5 h.
Kierroksen jälkeen lounas Kaimalan Karhulammella. pienen lammen rannalla viihtyisässä maalaismiljöössä 10 minuutin ajomatkan päässä parantolasta.
Lounaan jälkeen opastettu kierros Paimion parantolassa, peruskierros 1,5 h.
Kierroksen jälkeen lähtö kotimatkalle.
Hintaan sisältyy
- bussikuljetus valitulta paikkakunnalta Pohjolan Matkan bussilla
- opastettu bussikierros, Paimio esihistoriasta nykypäivään
- lounas Kaimalan Karhulammella
- opastettu kierros Paimion parantolassa