Kotimatka aikaa suunnitella seuraavaa reissua

Riika

Sieviläisen Ari Aholan ryhmässä ideat seuraavan vuoden matkasta kerätään jo edellisen reissun aikana. Sen jälkeen tarvitaan vain soitto Pohjolan Matkan yhteyshenkilölle, joka jalostaa toiveet valmiiksi matkaehdotukseksi.

Teollisuusliitto Sievin ammattiosasto on reissannut jo useamman vuoden ajan Baltian eri kohteisiin parin kolmen päivän reissuille. Jokakeväisen matkan kohdevalikoimaan on tarttunut muun muassa Tallinna, Tartto ja Riika.

– Kyllä jokainen reissu ja kaupunki on ollut hieno kokemus. Riikassa kävimme jopa kahtena vuonna peräkkäin, kun ensimmäisen kerran jälkeen totesimme, että tännehän jäi vielä paljon koettavaa, ryhmänkerääjä Ari Ahola kertoo.  

Matkakohteesta on joka kerta pyritty löytämään jotain mielenkiintoista nähtävää tai kulttuuriin liittyvää kokemusta. Ryhmä on hyödyntänyt matkoillaan oppaiden palveluja ja Ahola kehuukin, että kohteesta on sitä kautta saanut paljon enemmän irti.

– Esimerkiksi Tarton kierros oppaan kanssa oli todella kiinnostava. Ei kyllä olisi uskonut, mitä kaikkea mielenkiintoista kaupungista löytyykään. Riikan reissuillakin meillä oli opas molemmilla kerroilla. Ensimmäisenä vuonna kiersimme kaupunkia ja seuraavalla kerralla kävimme oppaan kanssa tutustumassa läheiseen Jurmalan kaupunkiin. Nähtävää löytyisi varmasti vielä kolmannellekin reissulle.

Uuden reissun suunnittelu alkaa Aholan mukaan jo edellisellä reissulla. Kotimatkalla on mukava kerrata porukassa matkan kulkua ja suunnitella tulevaa.

– Siinä yhdessä pohditaan, että mitä halutaan nähdä seuraavaksi. Toistaiseksi on suunnattu aina hieman edellistä kauemmaksi, joten eihän sitä tiedä mihin tässä vielä ehditään, Ahola toteaa nauraen.

”Vain soitto Maaritille, niin tietää asioiden hoituvan

Hyvien ja nykyaikaisten linja-autojen merkitys korostuu, kun ajomatka on pitkä. Baltian matkoilla on ensin ajettu Sievistä noin kuuden tunnin ajomatka Helsinkiin ja jatkettu siitä vielä laivamatkan jälkeen eteenpäin lopulliseen kohteeseen.

– Meillä on ollut käytössä 54-paikkaiset linja-autot, joissa on ollut mukavasti tilaa. Olemme myös itse rajanneet lähtijämäärää 40 tienoille, millä on varmistettu vielä vähän lisätilaa, Ahola kertoo.

Aholan ja Pohjolan Matkan yhteistyön alku ulottuu vuosien taakse, jolloin Aholan organisoima kotiseutuyhdistyksen päiväretki PowerParkiin tehtiin tilausajona Pohjolan Matkan linja-autolla. Teollisuusliitto Sievin ammattiosaston lisäksi Ahola vie edelleen vuosittain kotiseutuyhdistyksen väkeä päiväretkille.

– Meidän nykyiseen yhteyshenkilöön Maarit Lukkariin tutustuin, kun osallistuin aikanaan Pohjolan Matkan ryhmänkerääjien tutustumismatkalle Kainuuseen. Hänen kauttaan hoidan nykyisin kaikki matkat. Yhteistyö on toiminut erinomaisesti. Maaritille kun soittaa ja kertoo toiveet niin tietää, että kohta sähköpostiin kilahtaa jo ehdotus matkaohjelmasta hintatietoineen, Ahola kiittelee.  

Myös matkat ovat Aholan mukaan olleet onnistuneita. Ja kysyttyjä, sillä viimeisin reissu varattiin täyteen viikossa, puoli vuotta ennen matkaa.

– Yksi matkan onnistumiseen vaikuttava asia on ehdottomasti mainittava, nimittäin kuljettaja Lauri Kauppinen. Hän on ollut mukana lähes jokaisella kerralla ja ikään kuin muodostunut osaksi porukkaa. Osaammekin nykyään jo toivoa häntä hyvissä ajoin kuljettajaksi, Ahola mainitsee.