Strömsö – Lapua – tv:stäkin tuttua idylliä ja käsityöaarteita
Tällä matkalla ihaillaan idyllistä merenrantamaisemaa ja tutustutaan historiaan. Lisäksi tehdään taide- ja käsityölöytöjä sekä hankitaan saariston ja viinitilan herkkuja kotiinviemisiksi.
Historiaa ja kulttuuria kansallismaisemissa
Matkan ammattilaisilla – niin kuljettajilla kuin ryhmämyynnin asiantuntijoillakin – on paljon ideoita ja niin sanottua hiljaista tietoa kohteista ja reittivalinnoista. Pohjolan Matkan ryhmämatkat voidaan toteuttaa joko lentomatkana tai bussimatkana – riippuen ryhmästä ja matkakohteesta. Tässä ehdotuksemme tämän ryhmämatkan sisällöstä.
Tämä matka toteutetaan Pohjolan Matkan tilausajobussilla, ja sen suosituskesto on 2 pv. Matkan tarkempi ohjelma, käyntikohteet, majoitukset ja ruokailut suunnitellaan ryhmän toiveiden mukaisesti.
Idyllinen Raippaluodon kylä sijaitsee kansallismaisemissa Merenkurkun saariston alueella ja on myös hyväksytty Unescon maailman luonnonperintöluetteloon. Raippaluodolle johtaa Suomen pisin silta. Kylässä sijaitseva Kustaa Aadolfin kirkko valmistui vuonna 1781. Kirkon alttarilaite ja sen öljyvärimaalaukset ovat vuodelta 1673. Alttarilaitteen ja saarnastuolin kappelille lahjoitti 1840-luvulla Mustasaaren emäkirkko. Siirto pelasti nämä käsityön taidonnäytteet vuoden 1852 Pyhän Marian kirkon tulipalolta.
Sommaröhallenissa myynnissä saariston ja lähiseudun käsityöläisten tuotteita.
Strömsön huvila ja tv-ohjelman kuvauspaikat – upea käyntikohde lähellä Vaasan keskustaa. Opastettu käynti Strömsössä, joka tunnetaan suositun suomenruotsalaisen TV-ohjelman Strömsön kuvauspaikkana. Strömsö on lifestyle-ohjelma, joka käsittelee kotona ja vapaa-ajalla tehtäviä asioita. Ensimmäinen ohjelma lähetettiin vuonna 2002 ja alusta asti ohjelma on ollut Svenska Ylen katsotuin ohjelma, joten ympäristö on tuttu miljoonille suomalaisille. Strömsö-talo on rakennettu 1850-luvulla ja se sijaitsee kauniilla paikalla puistossa meren rannalla. Opastuksen jälkeen ehtii pulahtaa meressä.
Lapuan Kankureiden tehtaalla Aalto-inspiroi-kutomokierros jo neljännen polven kankureiden luotsaamassa, Suomen suurimmassa pellava- ja villakutomossa. Kierroksella tutustutaan tuotannon eri osastoihin; loimaamoon, kutomoon, viimeistelyyn ja ompelimoon. Kutomo valmistaa kaikkiaan vuosittain yli 300.000 metriä kangasta.
Kulttuurikeskus Vanha Paukku sijaitsee entisen Lapuan patruunatehtaan vanhoista tehdasrakennuksista muodostuvalla alueella. Opastetulla kierroksella kuullaan alueen vaiherikkaasta historiasta ja tutustutaan mm. Patruunatehtaan museoon, Pyhälahden Valokuvaamomuseoon, näyttelyihin Patruunagalleriassa ja Pohjamaan valokuvakeskuksessa, kirjastoon, Lapuanliikkeen museoon ja Pajakappeliin. Löytöjä tehtaanmyymälästä.
Punaisen Tuvan Viinitilalla lounas noutopöydästä ja tutustuminen viininvalmistukseen.
Vastuullisesti ryhmämatkalle!
Meillä Pohjolan Matkassa kaikkea tekemistämme ohjaavat arvomme, eli vastuullisuus, ammattitaitoisuus, positiivisuus ja kotimainen perheyrittäjyys. Vastuullisuuteen olemme erityisesti panostaneet, ja tämä on huomioitu myös laajemmin. Tutustu tarkemmin täältä.
Kun matkakuume kutittelee, kannattaa pakata laukku ja nousta bussiin, laivaan tai lentokoneeseen. Pohjolan Matkan rautaiset ammattilaiset ja pitkä kokemuksemme varmistavat onnistuneen matkan niin isolle kuin pienellekin porukalle. Anna meidän huolehtia matkajärjestelyistä puolestanne.